Tukisukat - mitä, miten ja miksi

Mitä ovat tukisukat, miten ne toimivat, ja tarvitsetko sinä niitä myös? Kolme kysymystä, joihin me yritämme parhaamme mukaan lyhyesti vastata tässä artikkelissa. Tukisukkia on saatavilla hieman erilaisissa malleissa, ja toisinaan niitä kutsutaan myös eri nimillä, kuten esimerkiksi kompressiosukiksi, lentosukiksi ja hoitosukiksi. Kaikki eri mallit toimivat kuitenkin samalla perusteella.

Mitä ovat tukisukat?

Tukisukat ovat sukkia, jotka stimuloivat jalkojen verenkiertoa. On useita tilanteita, joissa jalkojen verenkierron parantaminen voi olla tarpeellista. Tällaisia tilanteita ovat kaikki, joissa joudut istumaan pitkiä aikoja paikallasi kykenemättä liikuttelemaan jalkojasi, kuten matkustaessa lentokoneessa tai istumatyötä tehdessä. Myös raskauden aikana, kun jalat ja suonet altistuvat ylimääräiselle paineelle, ja jalat turpoavat helposti, voivat tukisukat olla tarpeen. Lisäksi tukisukkia käytetään laskimosairauksien hoidossa, kuten lieventämään suonikohjuja.

Kuinka tukisukat toimivat?

Tukisukat luovat ulkoista painetta jalkaan nilkasta lähtien. Paine on siis suurin nilkassa, ja vähenee kohti reittä. Koska pohjelihakset pumppaavat verta jaloista takaisin kohti sydäntä, tarkoittaa tukisukkien luoma ylimääräinen paine, että lihasten on helpompi kuljettaa verta takaisin kohti sydäntä. Ilman tukisukkia veri saattaa erityisesti istuessa tai paikallaan seistessä helposti kerääntyä nilkkoihin ja jalkateriin. Tukisukkien ansiosta verenkierto jaloissa helpottuu, jolloin myös mahdollinen turvotus jaloissa vähenee. Tukisukat auttavat myös pitämään jalat terveenä pitkään istuessa ja estävät veritulppien muodostumista.

Tarvitsetko parin tukisukkia?

On olemassa useita syitä, joiden vuoksi saatat tarvita tukisukat. Esimerkiksi jos olet raskaana, saattavat tukisukat helpottaa tukalaa oloa. Raskauden aikana jalkoihin ja suoniin kohdistuva paine lisääntyy, mikä voi johtaa turvotuksen syntymiseen. Tukisukat voivat auttaa torjumaan tätä turvotusta. Jos kärsit suonikohjuista, (joita monilla on ilman, että he ovat täysin tietoisia siitä), auttavat tukisukat pitämään verenkiertoa normaalilla tasolla. Lisäksi tukisukkia on hyvä käyttää tilanteissa, joissa joudut istumaan paikoillasi pitkiä aikoja sekä pitemmillä lentomatkoilla.

21 Dec 2015