Liian kireät tukisukat? Vääränkokoisista tukisukista voi olla haittaa

Yksi tavallisimmista syistä, miksi ihmiset pitävät tukisukkien käyttöä epämiellyttävänä, on, että he kokevat niiden puristavan liikaa. Tukisukkien toki pitääkin puristaa - sehän on niiden tehtävä. Tukisukan puristuksen täytyy myös olla riittävä, jotta se todella saisi veren kiertämään jalan alaosista sydäntä kohti ja vähentäisi näin turvotusta ja muita verenkiertohäiriöihin liittyviä ongelmia.

Kysymys kuuluukin: Voiko tukisukka puristaa liikaa? Ensinnäkin on hyvä muistaa, että tukisukan puristus tulee olla voimakkaimmillaan nilkassa ja vähentyä asteittain reittä kohti. Tämän vuoksi on normaalia, että puristus tuntuu eniten nilkan kohdalla.

Kuinka tiukalta tukisukan puristuksen sitten pitäisi tuntua? Tähän on todella vaikeaa antaa tyhjentävää vastausta, sillä ihmiset kokevat puristuksen hyvin eri tavoin. Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi henkilön kipukynnys. Yhdestä sukan puristus voi tuntua liian voimakkaalta, kun toiselle sama puristus taas on aivan siedettävää. Muutamia yleisohjeita on kuitenkin mahdollista antaa. Tukisukkien ei kuulu aiheuttaa kipua. Jos niiden käyttö sattuu, ovat ne väärän kokoiset tai malliset. Lisäksi mikäli tukisukat saavat jalkasi tuntumaan tunnottomilta tai niiden väri muuttuu, ovat sukat liian kireät.

Mikäli tukisukat tuntuvat puristavan liikaa, on tärkeää varmistaa, että ne ovat oikeaa kokoa. Jalat kannattaa mitata uudestaan ja varmistaa, että valittu koko on oikea. Mikäli olet aikaisemmin ottanut mittasi itse, pyydä nyt apua läheiseltä tai esimerkiksi jostakin tukisukkia myyvästä apuvälinekaupasta. Muista myös pukea tukisukat jalkaan heti aamulla ennenkuin jalat ovat turvonneet, muuten niiden pukeminen voi tuntua todella epämiellyttävältä.

Mikäli tukisukkien koko on oikea, mutta ne tuntuvat silti epämiellyttäviltä, voi olla hyvä idea testata alemman kompressioluokan tukisukkia. Tukisukkia valmistetaan myös hyvin erilaisissa malleissa, joten kannattaa testata useamman valmistajan sukkia. Liian voimakkaasti puristavien sukkien omistamisesta on harvoin hyötyä, sillä todennäköisesti ne jäävät vain kaappiin pölyttymään. Itselle parhaiden tukisukkien löytäminen voi joskus olla vaikeaa, mutta eri mallien sovitteluun kannattaa käyttää aikaa, jotta juuri oikeat sukat löytyisivät!

22 Aug 2017